Nemo on yhtä kuin neljä etelä-pohjanmaalaista kaveria: Juha Reini (laulu), Antti Kataja-Rahko (kitara), Arttu Volanto (kitara), Samuli Volanto (basso). Yhtye perustettiin jo vuonna 1998 ja nyt keväällä 2007 se on monien vaiheiden kautta viimein löytänyt itsensä, musiikkinsa ja täydellisen kokoonpanon.
Nemon uran ensimmäinen suuri tapaus oli Live Talent 2004 – kilpailun voitto yli 500 osallistuneen bändin joukosta. Voitto kyseisessä kilpailussa oli selvää, sillä meno lavalla on todella räväkkää ja yhtyeen energiaa on vaikea olla vastustamatta. Nemo solmi levytyssopimuksen Elements Musicin kanssa vuonna 2005 ja debyyttialbumi Luurankoja julkaistiin keväällä 2006. Ensimmäisen albumin julkaisun jälkeen yhtye keikkaili aktiivisesti ympäri Suomea ja keräsi uusia ystäviä ja kuulijoita jokaisella keikalla. Kuitenkin jokin kalvasi bändin sisällä, eivätkä asiat tuntuneet olevan täysin kohdallaan...
Keikkabussissa keskusteltiin kiivaasti siitä, mitä Nemo on ja mitä Nemo ei ole. Loppujen lopuksi oli selvää, että eteenpäin tullaan menemään hieman erilaisissa merkeissä. Tyyliä ja ilmettä korjattiin vastaamaan enemmän sitä, mitä kuortanelaiset miehenalut ajattelivatkin lähes kymmenen vuotta sitten bändiä perustaessaan. Musiikilliset vaikutteet ovat aina tulleet Amerikan suunnalta ja totta kai poikien katse ja korvat käännettiin sinnepäin. "Stone Temple Pilotsia suomenkielisillä teksteillä" oli löyhänä ohjenuorana kun uutta Nemo-materiaalia alettiin kasata. Toki kaikenlaisille vaikutteille annettiin tilaa ja loppujen lopuksi vuoden 2006 loppuun mennessä tyyli oli löytynyt - tyyli, joka on sekoitus pitkäikäisen bändin kokemusta, esikuvia Suomesta ja Amerikasta, sekä halua tarjota jotain uutta suomenkielisen rockin jatkumoon!
Bändin kitaristi Arttu kuvailee yhtyeen musiikkia ja uutta Oravanpyörä-albumia:
"Uuden albumin musiikki on tuoretta ja ennen kaikkea mielenkiintoista suomenkielistä rockia - tiukkoja riffejä ja raakoja kitarasooloja, ajatuksia herättäviä tekstejä sekä kauniita melodioita. Oravanpyörä-levyllä voi kuulla vaikutteita suomirockin legendoista ja 90-luvun alun amerikkalaisista rockperinteestä, Don Huonoista Velvet Revolverin kautta Pearl jam:iin. Levy ei ole missään nimessä helppo, eikä hyvän levyn kuulu ollakaan. Hyvä levy ei aukea ja unohdu hetkessä, vaan se palkitsee kärsivällisyyden ja kestää kulutusta pitkään" -Arttu/Nemo
Oravanpyörä julkaistaan 23. Toukokuuta, jonka jälkeen keikkabussi kutsuu taas...